Sinulle sopivaa valmennusta!

Kaikki valmennuspalvelumme räätälöidään sinun taustojasi, tavoitteitasi ja toiveitasi silmälläpitäen. Pohjaamme valmennuksemme viimeisimpään tutkittuun tietoon.

Työhyvinvointi nousuun!

Yrityspalvelukokonaisuus rakennetaan yhteistyössä ostajan kanssa yrityksen tarpeita silmälläpitäen. Palvelu voi sisältää esimerkiksi kuntotestausta, harjoitteluohjelmointia tai seminaarin.


Asiakaskokemuksia

Mikko

 

 

 

Noin 18kk treeniä takana, joista viimeiset 2.5kk painonpudotusta. Suosittelen kokeilemaan palveluita, itsellä ainakin toiminut 5/5.

Laura

”Joulukuu 2020 muutti kaiken!
Eka hölkkälenkki ja jäin koukkuun. Isännällä oli valmennus fysiikkaterapian kautta ja rohkaistuin itsekkin ottamaan valmennuksen kyseisestä paikasta. 8kk räätälöityä kotitreeniä takana, nälkä kasvaa syödessä,joten ohjelma joustavasti muokattiin kuntosaliympäristöön. Tavoitteena pysyvä elämäntapamuutos fysiikkaterapian tuella.
Suosittelen!”

Hanna

”Markus on personal trainerina osaava ja hauska, eli sen lisäksi että treenaaminen on aina mukavaa ja turvallista, se on myös hauskaa.
Markus suunnitteli juuri minulle sopivan treeniohjelman jota on ollut selkeää ja mielekästä noudattaa. Treeniohjelman noudattaminen on myös auttanut helpottamaan sellaisia vaivoja, mistä olen kärsinyt kauan.
Markuksen avulla olen päässyt ylittämään itseni ja onnistunut sellaisessa, mitä en ollut aiemmin kuvitellutkaan. Markukselta sain myös uudenlaista, juuri kaipaamaani asennetta treenaamiseen. Kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti, kunhan tavoitteet pysyy mielessä. Treenatessa Markuksen avulla ei mennyt kauaakaan, että tulokset alkoivat näkyä.
Suosittelen Markusta personal traineriksesi, mikäli haluat ylittää itsesi hyvällä fiiliksellä!”

Teemu

”Olen tällainen 35v mukavuuden haluinen sohvaperuna, jolle liikunnasta/kuntoilusta oli tullut pienimuotoinen mörkö. Kaikki muuttui, kun aloitin kuntoilun Tinon ohjauksessa. Tino onnistui tsemppaamaan minut innostumaan uudestaan liikunnasta ja itsensä haastamisesta.

Tino ottaa huomioon yksilön tarpeet ja halun kehittyä. Hän kuuntelee asiakasta, ja pitää mielessä yhdessä sovitut tavoitteet. Tino suunnittelee harjoitukset niin että ne ovat mahdollisimman kokonaisvaltaisia ja yksilölle sopivia. Jos olet ohjaajan tarpeessa, joka saa sinut kuntoon ja vie sinut mukavuusalueen ulkopuolelle, voin lämpimästi suositella Tinoa!”

 

Gaia

”I have trained with Markus over a short period of time only, but I have definitely enjoyed training with him.
Markus is very passionate about his job and he has been extremely supportive before, during and after training. He has taught me how to autonomously build a basic training program for myself and he has provided me with a variety of exercises targeting different body parts and muscles.
With Markus I was able to understand my physical limits and weaknesses and he has given me the tools to work on them and a big push in taking a first step to overcoming them. After each training session with Markus I would feel drained, but 100% satisfied with the workout!”

Simo

”Tino on ohjaajana rauhallinen ja asiantunteva, eikä turhan tiukan oloinen, mutta vaatii myös asiakkaaltaan suorituksia. Hän osaa selittää tehtävät liikkeet ja käsitteet sekä välineiden käytön siten, että aloittelijan on helppo ymmärtää miksi ja miten jokin asia tehdään. Tino ottaa harjoittelun tosissaan ja pitää asiakkaastaan ja tämän tavoitteiden toteutumisesta huolen.”

Elli

”Monta vuotta Markuksen ohjeistuksella treenanneena voin todellakin suositella valmennusta. Ohjelmat ovat aina tarkkaan mietittyjä ja yksilöllisiin tarpeisiin sopivia: jos jokin ei toimi, muutosten tekeminen ei ole ongelma. Markus on kokemukseni mukaan poikkeuksellisen intohimoinen ja ammattitaitoinen valmentaja. Ohjatuissa treeneissä on helppo ylittää itsensä ohjaajan ollessa jämäkkä ja tiukka, mutta samalla kannustava ja hauska.

Markuksen avulla olen onnistunut tekemään treenaamisesta pysyvän elämäntavan, jonka hyödyt näkyvät selkeästi arjessani. Tuloksekas treenaaminen on ollut huomattava apu esimerkiksi fyysisessä työssäni ja auttanut pysymään virkeänä. Olen oppinut tuntemaan oman kehoni läpikotaisin ja työstämään heikkouksiani. Tulen varmasti jatkamaan Markuksen kanssa vielä pitkään!”