
Tough Viking 2023
Vuoden 2023 Tough Viking kilpailun ajankohta tuli kuin yllättäen kaiken muun keskelle. Alun perin sain osallistumisoikeuden tapahtumaan vuodelle 2020, kun tein vapaaehtoisena töitä edeltävän vuoden tapahtumassa. Vaikka päivämäärä oli tiedossa, treeniajatukset ovat olleet aivan jossain muualla enkä ollut antanut tapahtumalle juuri ajatustakaan.
Mikä on Tough Viking?
Tough Viking on esteratajuoksu (OCR: obstacle course race), jossa osallistujan on päästävä erilaisten esteiden ohi jotka ovat sijoitettu, Helsingin kilpailussa, 10km matkalle. Esteitä on monen laisia: osassa pääsee uimaan ja sukeltamaan, osassa joutuu kiipeämään köyttä pitkin metrejä ylöspäin ja joissain pitää yhdistää ponnistus- sekä ylävartalonvoimia. Esteiden vaatimuksien lisäksi juokseminen on isossa roolissa, koska esteiden välit on tarkoitus juosta. Yläkropalta vaaditaan suhteellisen paljon vetovoimaa (kjeh) sillä kiipeäminen on isossa roolissa eri esteillä. Valmistaudu myös kantamaan eri muotoisia ja painoisia asioita, kuten tukkeja ja kanistereita. Tämän lisäksi tietenkin perus juoksukunto on välttämätön jotta tapahtuma ei muodostu kidutukseksi. Joillakin esteillä tulee myös tarpeeseen omata tietty kapasiteetti räjähtävyyttä, eli nopeusvoimaa sekä tasapainoa. Eli lähes kaikkea mihin en ollut näin ultramatkoille treenanneena varsinaisesti valmistautunut!
Treenit Tough Vikingille
Aika on mennyt heinäkuun jälkeen äärimmäisen hitaasti ja treenit ovat olleet elämän keskellä hajanaisia sekä suhteellisen huonoja. Spesifiä treeniä OCR (obstacle course race) mulla ei ole ollut yhtään, joten päätin lähteä mieli avoinna leikkimään radalle; kokeilemaan miten pärjään esteissä omalla peruskunnollani.
Oma peruskunto tarkoittaa käytännössä kahdesti viikossa salilla käymistä perusjuttuja tehden: kyykkyä, penkkiä ja maastavetoa sekä jotain kauneusliikkeitä jotta pysyy iho kimmoisana. Leukoja ja yläkropan roikkumis- sekä vetovoimaa on haastavaa treenailla omassa tallissa, joten ne ovat jääneet aika vähälle. Satunnaisesti ulkovoimailupaikoilla oon tehnyt leukoja ja muuta tilpehööriä, mutta mitään rakenteellista harjoittelua ei ole näihin liiketyyppeihin ollut aikoihin. Vähän kuin sattumalta olin ottanut ohjelmaani heinäkuisen polviepisodin vuoksi lisäpainopudotuksia sekä lisäpainokyykkyhyppyjä, joista ainakin jälkimmäinen olikin suhteellisen spesifi harjoite tietyillä ylitysesteillä. Tuurilla ne isotkin laivat seilaa!
Juoksujen osalta treenien oli tarkoitus mennä hyvin erilailla, mitä Tough Viking vaatii, saati mitä tämän tapahtuman jälkeisenä kuukautena tapahtuu (tästä lisää myöhemmin), mutta kun nyt katselen taaksepäin niin 12min vedot snadisti coopervauhdin alapuolella toimii itseasiassa aika hyvin Tough Vikingiin. Harjoittelu olisi vaan kannattanut aloittaa huomattavasti aikaisemmin kuin mitä itse aloitin. Itsellä tosin vetotreenejä ei edes olisi voinut aloittaa aikaisemmin, sillä kuntoutus on vieläkin käynnissä. Näillä oli sitten lähdettävä rallattelemaan elämäni ensimmäistä OCR:ää läpi.
Miten Tough Viking meni?
Koska Tough Vikingin piti olla vuoden viimeinen tapahtuma ja oli loukkaantuminen alla, niin en ottanut sen enempää paineita tapahtumasta. Tarkoituksella en treenannut sen enempää ja päätin tosiaan lähteä testailemaan ja leikkimään esteillä, mutta tokihan se tosissaan otetaan kerran kyse on kilpailusta. Sattuipa kuitenkin niin, että kalenteriin nousi vielä yksi tapahtuman lokakuun alkuun ja sinne pitäisi treenata ihan tosissaan. Päätin sitten ottaa myös Tough Vikingin tietyllä tavalla treeninä; lähdetään kovaa mutta rennosti. Pyritään pysymään VK-vauhdissa esteiden välissä ilman että esteiden läppäiseminen kärsii. Tämä onnistui melkoisen hyvin, joskin joillain esteillä olisin voinut painaa kovempaa. Esimerkiksi esteillä, joilla kannetaan asioita himmailin hieman liikaa ja olisin voinut helposti painaa kovempaa ilman että kokonaisuus olisi kärsinyt. Mutta toisaalta on hyvää harjoitusta myös itselle tämmöisen ”himmailen kovaa” -vaihteen löytäminen. Kokemus tuo varmuutta ja ensi vuonna (jos osallistun!? ja olen täysin kunnossa) tiedän paremmin kuinka kovaa voi painaa. Jotkin estevälit menivät ehkä hieman turhan kovaa, varsinkin ennen seuraavaa estettä, sillä jouduin muutamassa kohdassa pysähtymään ottamaan ylimääräisiä henkäyksiä ilmaa. Tämä ihan sen takia, ettei tarvitsisi ainakaan kahdesti yrittää estettä hätäilyn takia. Väitän että tämä taktiikka säästi aikaa, verrattuna hätäiseen esteelle menoon ja mokaamiseen. Riippuen esteestä, mokaamisesta saa joko suoraan 5 sakkokierrosta maahan asetettujen tötteröiden välille tai sitten voi yrittää estettä uudestaan. Itse mokasin hätäpäissäni vain yhdessä esteessä: n. 10m pitkällä tasapainoesteellä jossa 2 lankkua on asetettu telineisiin jonkun 30-40cm korkeudelle maasta ja niiden yli tuli tasapainotella. Lankut heiluivat sivusuunnassa yllättävän paljon ja tasapainoni on tasamaallakin paska. Astuin viereiselle lankulle, virheitä ei sallittu ja jouduin juoksemaan sakkokierrokset. Onneksi tämä oli ainut este jota en päässyt läpi. Kaikki muut menivät kerrasta läpi.
Spesifistä treenin puutteesta huolimatta pärjäsin hyvin kaikilla (vitun lankut) esteillä ja yllätin jopa itseni kuinka hyvin paukkua löytyi yläselästä ja käsistä. Esimerkiksi en ole koskaan ennen voinut kiivetä köyttä ylöspäin pelkillä käsillä (eli kiilaamatta köyttä jalkjojen väliin ja työntämällä niillä ylöspäin). Samoin läpäisin kaikki muut erikoisista roikkumishärveleistä kehitetyt esteet, jopa helposti. Ehkä puuhaparkista sekä muista leikkipaikoista on ollut hyötyä tähänkin touhuun? 😀

Siihen nähden, että lähdin rennosti vaan läpäisemään radan vauhdikkaasti, tulokseni oli jopa todella hyvä. Sijoituin avoimessa sarjassa, johon osallistujia oli 2486 (kaikki eivät startanneet ja osa ei päässyt maaliin. Kokonaisuudessaan tuloslista löytyy täältä), sijalle 42 ajalla 1:06:44.9, joka on +12:02.2 avoimen sarjan voittajasta. Mikäli haluaa leikitellä kilpasarjan tuloksia vastaan, niin olisin sijoittunut sijalle 29.
Mitä jäi käteen?
Kaiken kaikkiaan koko homma meni paremmin kuin hyvin. Ilman treeniä tällaisen Tough Viking -tyylisen OCR:n läpäiseminen on aika vaikeata. Ainakin jos mielii päästä esteiden läpi, mikä on mielestäni ajatus näissä tapahtumissa. Ei se tötteröiden välin juokseminen varmasti kenestäkään kivaa ole. Toisaalta mielestäni on hyvä, että tällainen mahdollisuus on, sillä se alentaa kynnystä osallistua tapahtumaan ja lähteä haastamaan itseään. Itselläni on hyvä pohjakunto sekä välttävät valmiudet tuottaa voimaa ulkoista vastusta vastaan, mutta kuten aiemmin totesin, tulos voisi olla huomattavasti parempi jos treenaisi täsmällisesti tämäntyylisiin tapahtumiin. Ehkä joku kerta vielä pääsee kilpasarjaan mukaan…
Jos sulla on kiinnostusta kohottaa kuntoasi muuten vain, tai vaikka tällainen esteratajuoksu tavoitteena, niin ota yhteyttä sivujen kautta tai laita IG:ssä viestiä ja laitetaan treenit kuntoon!
ps. Mitään kuvakollaasia ei ole järjestäjän puolesta vielä julkaistu, niin valitettavasti ei ole vielä radalta kuvia allekirjoittaneesta. Toivottavasti pian tulee esille sellaisia!
Vastaa