NUTS 100km

NUTS 100km päättyi keskeytykseen Peurakaltion huoltoon joka on reitin puolessa välissä, oman kelloni mukaan 54km kohdalla. Mitenkäs nyt niin kävi, että joutui setämies keskeyttämään rallin kesken?

Miksi?

Kun aloin joskus  2019-2020 juoksemaan ja eksyin poluille, niin ajatus heräsi: Olis kiva juosta 100km matka. Ja semmosta pääsee tekemään kivasti Lapissa, johon olin jo aikaisemmin halunnut lähteä käymään. Viimein vuoden 2022 joulukuussa makasin sohvalla ja muistin että oli jo edellisvuonna tarkoitus lähteä YP:lle kokeilemaan, mutta se ei sitten onnistunutkaan, jotenka nyt vois ehkäpä lähteä? Avasin Nuts:n nettisivun ja etsin ilmoittautumiskohdan, epäröin, kysyin vaimolta että ostanko ja hän vastasi suoraan että “osta nyt”. Ostin. Sitten vaan lisää treeniä…

Valmistautuminen lyhyesti

Kisaan valmistautuminen oli mennyt hyvin. Noin kuukautta aikaisemmin juoksemani SisuXtrail 50km (47km) meni 20km kohdalla alkaneista lämpöoireista huolimatta maaliin ja varusteet toimivat hyvin. Lukuun ottamatta jo kuukausia maahantuojan takuuarviossa olleet Lekin juoksusauvat, joita en päässyt tässä testaamaan. Olin tässä kohtaa hyvillä mielin lähdössä Lappiin ja olin varma että pääsen maaliin asti, jos ei vain mitään yllättävää tapahdu…

Sitten väsyttää

Joku voisi väittää korkkiflunssaksi, jos Juhannuksen jälkeen on vähän kohmelo -olo, mutta ei se sitä ollut. Sosiaalinen kuorma sekä arjen tuomat haasteet saada riittävästi lepoa tuntuivat purkautuvan juhannuksen jälkeisillä viikoilla oikein huolella. Olen pyrkinyt muokkaamaan arkipäivä- ja treenirytmiäni sen mukaan, miten saisin iltapäivästä aikaa perheeni kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa heräämistä 0445 jonka jälkeen treeniaikaa on n. 1h15min – ja tähän sisältyy koiran ulkoilutus sekä kahvin juonti.. Kellonaika ei itsessään ole mikään ihmeellinen, mutta omalla kohdallani lisäkuormitusta on tuonut taaperoni nukkumaan saamisen haasteet: vaikka rytmi on aina sama iltatoimissa, niin lähes poikkeuksetta poika ei suostu nukkumaan kuin vasta yhdeksän jälkeen. Välillä hän saattaa valvoa lähemmäs kymmentä. Tässä alkaa jo unen pituus jäämään aika lyhyeksi allekirjoittaneella, joten ei ehkä ihan optimaalisinta..

Ei kai ole mikään ihme jos seinä tulee vastaan jossain kohti, tykittelee kuukausia liian lyhyillä yöunilla ja yrittää pitää treenimäätiä ja intensiteettejä suhteellisen kovina. Tässä kohti kaikki tämä kuormitus purkautui valitettavan lähellä Lappiin lähtöä. Oloni oli erittäin huono ja väsynyt, jalat oli äärimmäisen painavat enkä saanut juostua kuin pari n.30km viikkoa. Kuumetta tai muuta vaivaa ei ollut, vain äärimmäinen väsymys sekä mentaalisesti että ruumiillisesti. Tästä johtuen tuleva reissu Lappiin aloi lievästi sanottuna jännittämään. Jopa niin paljon että meinasin perua sen muutamaankin otteeseen. Viimeisen kerran Kirkkonummen juna-asemalla, kun vaimoni vei minut odottelemaan junaa Pasilaan, josta matka jatkuisi yöjunassa kohti Kolaria. Matka-aikaa Kirkkonummelta junalla Kolariin ja sieltä bussilla Äkäslompoloon tuli jotain 17-18h. Ihan näin jälkiviisaana voin sanoa, että makuuvaunu vois olla kivempi vaihtoehto kuin istumapaikka. Yli vuorokauden valvomiset eivät ole ihan mahtavinta mahtavuutta.

Äkäslompolo

Saavuttuani Äkäslompoloon, sain aiemmin viikolla road tripille perheensä kanssa lähteneeltä kaveriltani kyydin mökille. Tämä oli äärimmäisen mukava mukavuus, sillä n. 2km matkan kävely matkustusrupeaman jälkeen ei paljoa hotsittanut. Majoituksen oli järjestänyt ystäväni Kristo Halme ja mökkiseurue oli ennestään tuntematonta. Reissun edetessä kuitenkin paljastui että jokainen heistä (ja muutama mökin ulkopuolinenkin) ovat ihan maailman parhaimpia tyyppejä ja toivon tosiaan että yhteydenpito pysyy meidän välillä. Kovasti olisi tarkoitus tykitellä samalla porukalla ens vuonna Lappiin.

Majoittautumisesta en ihan hirveästi muista, sillä olin suoraan sanottuna ihan helvetin väsynyt. Sen muistan että söin neljä lihapiirakkaa. Taisin kyllä sanoa “moi” läsnäolijoille ennen kun otin lepoa. Lepohetken jälkeen sitten loppupäivä seurustelua ja tutustumista mökkikavereihin. Tarkoitukseni oli valvoa hieman normaalia pidempään, jotta saisin käännettyä unirytmiä hieman yöllisemmäksi, sillä 100km matkan lähtö tapahtuu pe-la yönä klo 00:00. 

NUTS 100km

Valvoin yöllä johonkin kahteen asti, joka sekin oli taistelua. Kuitenkin yli vuorokausi valvomista takana. Kisa-aamuna heräsin ensimmäisen kerran jo joskus kuuden pintaan, mutta onnekseni sain hieman unta vielä tästä. Kahdeksalta oli jo pakko nousta kuselle ja syömään jotain (muroja!) mutta menin vielä vuoteeseen takaisin ja sain unta jopa muutaman tunnin lisää. Kello oli jotain kymmenen ja yhdentoista välillä kun nousin ylös. Siinä sitten hengailua ja ruokailua, mitä sitä muutakaan. Pikku lenkki Kripan kanssa ihan rauhaksiltaan kisakeskukseen ja takaisin mökille. Viimeinen varusteiden testaus siis. Mökissä läsnäolleista henkilöistä kaikki olivat juoksemassa 37km matkan, jonka numeroiden jako alkoi klo 17. Heidän lähtiessään kisakeskukseen häröilemään ja hakemaan numeroita, oli aika yrittää saada edes muutama hetki silmäumpea, mikäli se vaan olisi mahdollista.

Sain muutaman hetken horrostettua, mutta ei sitä voi onneksi sanoa. Eipä siinä sen kummempaa kuin lisää ruokaa ja kahvia koneeseen. Lähtöön kuljettava bussi lähtisi 22 jälkeen ja siihen oli vielä hetki aikaa. Aika kului leppoisasti hyvässä seurassa, joskin kyllä alkoi poikaa jo vähän jaloista kutittelemaan. Saatiin Kripan kanssa kyyti kisakeskukselle ja oltiin tottakai myöhässä spare bagien jätöstä. Onneksi ne sai vielä bussilla heitettyä kyytiin. Bussimatka kului mukavasti ja kohta sitä olisi edessä 102km ja 2700m nousua.

Pallas – Pallas 8,2km/8,2km

Startissa meininki oli hyvä ja oma fiilis lähes varma maaliin pääsystä, vaikkakin hieman väsymysoireet painoivatkin mieltä. Reitti alkoi nousulla Pallaksen juurelta Pallaksen päälle ja sieltä alas kiertämällä takaisin lähtöön, jonne oli sijoitettu ensimmäinen huoltopiste. Tämä reittimuutos oli tehty kisaviikolla ja toi reitille heti alkuun n.500m nousun sekä ~8km “vauhdinottokiepin” ennen Ylläkselle, ja maaliin päin, lähtemistä. Samalla reitin kokonaispituus nousi muutaman kilometrin 102km ja nousumetrejä tuli tuo 500m lisää nostaen ne +2700m. 

Ikinä ennen reittiä juosseena kisaviikolla tapahtunut reittimuutos ei juurikaan häirinnyt. Toki Pallaksen nousu ja lasku lähdöstä toivat reitille lisää pituutta muutaman kilometrin ja n. 500m nousua lisää, mutta itseäni “retkeilijäjuoksijana” (lue: olen hidas) tämä ei häirinnyt lainkaan. Itseasiassa tänne osui parhain ja hienoin kohti reitillä Pallaksen huippu, Taivaskero, keskiyön auringossa.

Alun nousu sujui paljon paremmin mitä olisin väsyjaloistani uskonut ja tämä loi luottoa tulevaan. Alaspäin ja takaisin Pallaksen juurelle päästelin melko kovaa, jopa liian kovaa. Innostuin meinaan yhden sisätautilääkärin vauhdista ja lähdin hänen mukaansa alaspäin mentäessä. Huollossa 8,2km kohdalla suunnitelmien mukaan vedet pulloihin, urheilujuomaa pari kupillista ja sipsiä sekä suklaata mukaan ja matka jatkuu.

Taivaskero

Pallas – Rauhala 20,5km/28,8km

Seuraava pätkä välillä Pallas – Rauhala oli melkolailla ”etelämäistä” juurakkopolkua, joskaan ei yhtään niin teknistä kun kotipolkuni Meikonjärven ympärillä. Tässä välissä sai nauttia leppoisasta ja kevyehköstä menosta. Tuota ajatuksenkulkua myöden aloin jo katselemaan kelloani ja vertailemaan sen antamaa informaatiota kisasuunnitelmaani. ”Kyllähän tuosta nyt voisi hieman nipistää” oli ajatukseni. Alkuperäinen suunnitelmani oli alittaa 18h mutta kisasuunnitelmassa oli periaatteessa mahdollisuus 16h kieppeille päästä. En kuitenkaan lähtenyt sen kummemmin vetämään kovaa, mutta ohittelin kyllä ihmisiä jos heidän vauhtinsa ei muutaman km jälkeenkään ollut noussut omiin mielihaluihin. Eli jotain jarrua oli, mutta pikkusen pääsi hätähousu valloilleen.

Jossakin 15-20km välillä alkoi oikea polvi kiukuttelemaan siihen malliin ulkosyrjältä, että oli pakko hidastaa hyvää alkuvauhtia ihan rutkasti. Pääsin kuitenkin etenemään hyvin ja pystyin sauvakävelemään hyvää vauhtia ja hölkkäilemään tasaisella ihan kivasti. Alamäet alkoivat tuntumaan yhä enemmän ja enemmän polvessa.

Rauhala – Pahtavuoma 11,2km/40,1km

Rauhalan (28,8km) huollon kohdilla oli sellainen olo ettei oikein tiennyt meneekö huonompaa vai ei. Keskiarvollisesti kipu oli mennyt luultavasti huonompaan suuntaan vaikka välillä olikin kivuttomia jaksoja, hyvin lyhyesti tosin. Rauhalan huollosta lähtiessä mentiin hetken matkaa asfalttia ja jo tässä kohtaa huomasin että kyllä se polvi siellä muistuttaa aika kovastikkin olemassa olostaan. Vielä pystyin kuitenkin etenemään niin hyvin että ei tarvinnut kääntyä takaisin ja keskeyttää. ”Kyllähän nämä menee paremmaksi jos vaan antaa aikaa” oli ajatukseni jonka pakotin mieleeni, vaikka tiesin tasan varmaksi että tämä kyseinen vaiva ei kyllä helpota ellei pysähdy… Pahtavuomaan lasketellessa oli semmosta oloa, että mitenhän tässä käy. Huollossa ei meinannut tässä kohti maistua edes suklaa tai sipsit, joista molemmat on suurta herkkuani. Pakotin itseni syömään ja juomaan ettei energiat loppuisi. Matkaa oli kuitenkin aika paljon jäljellä eikä vielä ollut luovutusajatukset päässä.

Pahtavuoma – Peurakaltio 13,3km/53,4km

Kun päästiin taas poluille pystyin sauvakävellen pitämään hyvää vauhtia ja jopa ylämäet pääsin ihan ok vauhdeilla ylös. Alamäet taas.. noh, siitä ei oikein tullut enää mitään. Mitä pidemmälle matkasin, sitä kipeämmältä polveni tuntui. Siis siinä määrin kipeiltä että loppujen lopuksi en voinut edes kävellä kunnolla tasaisella alustalla. Ylöspäin kulkeminen sujui ottamalla askeleen vasemmalla jalalla, tukemalla sauvoilla ja ”raahaamalla” oikea jalka vasemman viereen; toista. Kun vasen jalka tekee kaiken työn niin kyllähän sekin alkoi sitten kiukuttelemaan. Ah autuutta. 

Alaspäin ei meinannut päästä mitenkään päin. “Etenemiseni” oli hidastunut noin 6km ennen Peurakaltion puolenvälin huoltopistettä niin pahasti, että oli täysin selvää etten jatkaisi enää Peurakaltiolta eteenpäin. Voin kertoa että kun jalka ei kivusta kanna yhtään ja pitäisi päästä vielä ~10km huoltoon jonne jyrkkien nousujen lisäksi lasketellaan helvetin jyrkkiä ja teknisiä (kiviä, juuria yms.) rinteitä alas, niin kyllä meinasi usko loppua monen monta kertaa. Pääsin kuitenkin Peurakaltioon jollain ilmeellä. Olin myös lopettanut energian nauttimisen ja juominenkin oli hieman päässyt unohtumaan kun saattoi poikaa vähän vituttaa. Tässä kohti on kyllä mainittava kuinka hieno laji polkujuoksu on. Käytännössä joka ikinen ohi juossut kysyi mikä meno ja tarvitsenko apua. Kiitos jokaiselle teistä.

Pääsinpäs kuitenkin Peurakaltioon ja kävin siellä sitten ruokateltassa ilmoittamassa DNF-päätökseni ja söin parilalla lämmitettyä pizzaa ja join colajuomaa.

Kuvassa “vauhtini” viimeisiltä kilometreiltä. Tukka hulmuten on menty siellä!

Peurakaltio – Mökki / DNF

Kun olin tehnyt päätöksen keskeytyksestä, laittelin mökkiporukalle viestiä ja sain onneksi sieltä kyydin takaisin mökille. Ei tarvinnut odottaa DNF-bussia. Mökillä sitten suihkua niin saatanasti ja pikkusen horrostusta, varmaan joku 50min. Tämän jälkeen kisakeskukseen ottamaan palautusjuomaa, eli DNF-olutta. 

Parasta mitä ihminen voi saada oman onnistumisen lisäksi on toisten onnistumiset. Pääsin keskeytyksestäni johtuen ottamaan meidän porukan 37km juoksijat vastaan maalissa ja todistamaan heidän suunnatonta iloa ja riemua. Tätä ei voita mikään. Lisäksi se yhtenäisyyden tunne mikä porukassamme oli, vaikka olimme lähes kaikki vieraita toisillemme, jää ikuisesti sydämeeni tuomaan lämpöä ja iloa.

Järkipäätöksellä keskeytys ei ole jäänyt kaivelemaan, mutta harmittaahan se, että jo monen vuoden unelma päästä YP:lle kärsimään – tarkoitan nauttimaan – 100km edestä kariutuu kirjaimellisesti pysäyttävään polvikipuun. Varsinkin kun vielä Peurakaltiossa tuntui, että kunto ja pää olisivat muuten vieneet loppuun asti. Ensi vuotta ajatellen reissu kuitenkin antoi enemmän kuin otti ja olen tyytyväinen päätökseeni lähteä reissuun.